Ma 19.11. Alaseminaarit

Body

Ilmoittautumisen yhteydessä valittavat alaseminaarikokonaisuudet 1-5. Jokaisessa osiossa on varattu aikaa kysymyksiin ja keskusteluun. Lisäksi omatoimivierailu Sellon kirjastoon

 

KOKONAISUUS 1 | TOIMITILANA MUSKARI | Meidän piti lähteä 

• Kokemuksia pakolaisuudesta ja pakolaisten kanssa toimimisesta, Riika Huitti-Malka, projektikoordinaattori, VTM, opettaja, Helinä Rautavaaran museo
Mitä ottaisit mukaan, jos joutuisit pakenemaan omasta kodistasi? Eläydy toiminnallisten menetelmien avulla turvapaikanhakijan tilanteeseen ja tutustu Helinä Rautavaaran museon koordinoiman Turvapaikkana museo -hankkeen parhaisiin menetelmiin.
       Helinä Rautavaaran museo on 20 vuoden ajan tarjonnut globaalikasvatusta kaiken ikäisille ja tehnyt yhteistyötä pakolaistaustaisten ihmisten kanssa. Kolmevuotinen Turvapaikkana museo -hanke on toteutettu 15 museon yhteistyönä, ja siinä on tuotettu erilaisia näyttelyjä, liikunta- taide- ja kädentaitotyöpajoja, juhlia ja muita tapahtumia eri puolilla Suomea. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää ja juurruttaa museoissa tapahtuvaa turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kotoutumiseen, toimintakyvyn parantamiseen, aktiiviseen kansalaisuuteen tukemiseen ja hyvinvointiin tähtäävää toimintaa. Vuosina 2016-2017 yhteensä lähes 8000 turvapaikanhakijaa ja maahanmuuttajaa osallistui hankkeen toimintoihin.

• Meidän piti lähteä, kuvittaja-kirjailija Sanna Pelliccioni
Sanna Pelliccioni on monipuolinen kuvittaja, kirjailija ja graafinen suunnittelija, joka on käsitellyt maahanmuuttoa, tasa-arvoa ja tunnetaitoja useissa kirjoissaan, kuvituksissaan ja kuoseissaankin. ”Meidän piti lähteä” on sanaton kirja matkasta sodan keskeltä turvaan. Työpajassa Pelliccioni kertoo kirjan tekoprosessista, antaa ideoita sanattoman kirjan lukemiseen lasten kanssa ja esittelee erilaisia työpajaideoita kirjaan liittyen.

 

KOKONAISUUS 2 | SELLOSALIN LÄMPIÖ | Nuoret matkalla aikuisiksi

• Kulttuuriyhdistämö Interkultin lasten ja nuorten teatteriryhmä

Kulttuuriyhdistämö Interkultin lasten ja nuorten teatteriryhmän esitys ja kokemuksia teatteriharrastuksesta.
Interkultin Myllypuron teatteriryhmä on valmistanut esitysdemon, joka pohtii identiteettiä nuorten omasta kokemusmaailmasta käsin. Esitystä ideoidessa ryhmäläiset ovat miettineet mm. seuraavia kysymyksiä: Kuka minä olen? Kuka määrittelee minut? Kuka minä haluaisin olla? Mikä on minulle merkityksellistä?


• "Tarina pienestä jemeniläisestä kirjatoukasta - representaatioista ja toimijuudesta suomalaisella kirjallisuuskentällä", päätoimittaja, rehtori Koko Hubara
Miten tulla kirjailijaksi, kääntäjäksi ja päätoimittajaksi, jos ei juuri koskaan näe itseään muistuttavia esikuvia? Miten kuvitella maailmoja ja tarinoita maailmassa, joka ei juurikaan kerro tarinoita ruskeista tytöistä? Miten puretaan rakenteita ja perustetaan uusia instituutioita? Ruskeat Tytöt Median päätoimittaja, kirjoittajakoulu RT LIT AKATEMIAn rehtori Koko Hubara kertoo.

• Nuoret ja autonomian tukeminen, nuortenkulttuurin läänintaitelija Julian Owusu
Julian Owusu on hiphop-tanssija, joka on tehnyt töitä nuorten kanssa yli 10 vuotta tanssijana, opettajana ja viimeisimpänä nuortenkulttuurin läänintaiteilijana. Hänen kokemuksensa mukaan nuortenkulttuurin fasilitoijana suurin haaste on ollut oppia kuinka paljon voi jotain tukea ja ohjata särkemättä sen itseisarvoa. Miten varmistaa kulttuuria autonomisena ilmiönä? Missä kohtaa taide ja kulttuuri kohtaavat?

• vahvistuu myöhemmin

 

KOKONAISUUS 3 | SELLON KIRJASTO, TOIMINTATILA AKSELI KIRJASTON 2. krs |  Kohtaamisia  – uudet kohtaamiset avaavat uusia ovia, luovat mahdollisuuksia nähdä ja tehdä asioita uudenlaisesti ja toisin

• Mennään jo naapuriin, kirjailija Riina Katajavuori ja kuvittaja Salla Savolainen

Mennään jo naapuriin -kirjassa kahdeksanvuotias Vellamo soittelee ovikelloja pitkin pääkaupunkiseutua ja tutustuu reissuillaan uusiin ystäviin. Kirjan tekijät kertovat kirjan tekoprosessista, kirjasta syntyneestä näyttelystä ja esittelevät tehtävävihkosen.

• Elo - Elämyksillä osaksi yhteiskuntaa -hanke, koordinaattori Adwoa Brewu
ELO-hanke on Laurea-ammattikorkeakoulun, Espoon kaupunginkirjaston ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen hanke. Sen tavoitteena on edistää osallisuutta ja vuorovaikutusta maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Hankkeessa kehitetään kansalaislähtöisiä toimintamalleja kotoutumisen tukemiseen elämyksellisen Aistien-tilan avulla.

• Globe Art Point, toiminnanjohtaja Tomi Purovaara, Globe Art Point ja Kolibrí -festivaali, Andrea Botero
Mikä on Globe Art Point? Osiossa on myös Globe Art Pointin case-esittely Kolibri -festivaalista, joka on tapa kokea Suomen monikulttuurisuus ja -kielisyys lasten silmin. Työkielenä suomi ja englanti.

 

KOKONAISUUS 4 |  PIENI MUSIIKKISALI | Tuulia tulevasta

• Kohti anti rasistista ja feminististä taiteen kenttää? Koreografi, Urban Apan taiteellinen johtaja Sonya Lindfors
Osiossa keskustelua, menetelmiä ja pieniä tehtäviä.
 

• Lastenkirjallisuuden representaatiot, Sarjakuvataiteilija, kuvittaja Warda Ahmed
Taiteilija käsittelee omassa puheenvuorossaan suomalaisen lastenkirjallisuuden kuvastoa ja sen representaatioita sekä kertoo omasta työstään tekeillä olevien uusien lastenkirjojen parissa

• Kavereita ja fudista, yhdistystoimija Aref Hussein Mohammadi
Espoolainen nuori mies Aref Hussein Mohammadi perusti fudisjoukkueen. Aref kertoo harrastamisen, kavereiden ja yhteisöllisyyden merkityksestä mutta myös osallisuuden ja toiminnan haasteista. Haastattelijana projektipäällikkö ja vapaaehtoistoiminnan yksikönjohtaja Valisa Krairiksh EJY ry:stä.
 

 

KOKONAISUUS 5 |  SELLOSALI |  Puheita ja katseita

• Valokuvaaja- ja videotaiteilija Marja Helander
Helander kertoo omasta taiteellisesta työstään ja lähestymistavoista, joiden vaikuttimina toimivat mm. saamelaiset juuret, ihmisen ja luonnon väliset suhteet ja moderni yhteiskunta. Katsomme myös taiteilijan kokeellisen elokuvan ”Eatnanvulos lottit - Maan sisällä linnut”.

• Tunnusta ja tunnista, Dokumentaristi ja vapaa kirjoittaja Carmen Baltzar
Katsomme Carmen Baltzarin lyhytelokuvan "Mustalainen", joka käsittelee valkoisten suomalaisten suhdetta romaneihin. Käydään yhteistä keskustelua dokumentin herättämistä kysymyksistä.

• Harri Siikala, Sosiaali- ja kulttuuriantropologi



TAIDETESTAAJAT | SELLON KIRJASTO, KOKOUSHUONE | Taidetestaajat -koordinaattoritapaaminen


OMATOIMIKOHDE | Sellon kirjasto, miljoonan kohtaamisen paikka (ei ennakkoilmoittautumista)

• Omatoimivierailut Sellon kirjastossa sinulle sopivaan aikaan.
• Kirjasto toimii monipuolisena toiminta-areenana, olohuoneena ja vapaa-ajan harrastuspaikkana.
• Toimintaa on ukulelepajoista moniaistillisiin festivaaleihin ja kieli- ja perhekahviloihin sekä kehonhuoltoluennoista lautapelin lainaukseen.
• Kirjastossa on oma lasten maailma, MakerSpace -tilat, Venäjänkielinen kirjasto sekä nuorisopalveluiden ja kirjaston yhteinen nuorisotila Pointti.
• Silent Books -kokoelma esillä päivien ajan.