Maan vanhin lasten ja nuorten ammattiteatteri

Esiinnymme kahdella kielellä sekä Espoossa että kiertueilla

Unga Teatern, ent. Skolteatern, perustettiin kiertäväksi lasten- ja nuortenteatteriksi jo vuonna 1960. 57 vuotta täyttävä lasten- ja nuorten teatteri on lajinsa vanhin teatteri Suomessa. Vuonna 1985 teatteri sai kiinteän näyttämön Espoosta. Samalla teatterin profiili tuli selkeän kaksijakoiseksi: toisaalta tehtävänä oli edelleen toimia kiertävänä valtakunnallisena teatterina ja toisaalta espoolaisena teatterina, jonka tulisi palvella koko pääkaupunkiseudun lapsia ja nuoria. 1990–luvulta alkaen esitykset on esitetty sekä ruotsiksi että suomeksi.

Unga Teatern on vuosien saatossa tullut tunnetuksi esityksistä, joiden humanismi puhuttelee kaikenikäisiä. Ohjelmistoa valittaessa lähtökohtana on se, mikä elämässä on todella tärkeää, kiinnostaa katsojia iästä riippumatta. Ohjelmistossa on ollut niin maailmankirjallisuuden klassikot kuin uudemmatkin näytelmät. Viime vuosina olemme kehittäneet ja toteuttaneet taidekasvatusprojekteja yhdessä koulujen, päiväkotien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Teatteri on mukana Espoon kaupugin KULPS! – kulttuuri- ja liikuintapolussa sekä Kaikukortti-toiminnassa.

www.ungateatern.fi

Kuva poistettu.

  • Watch “Mördarens apa - Världsurpremiär den 9 september 2017” on #Vimeo https://t.co/RE66XsDuMx

  • RT @PiaLisaSundell: Bravo Paul Olin och Harriet Abrahamsson för en fantastisk pjäs! #ungateatern #barnkonventionen @UngaTeatern #barnetsbäs…

Nuijalantie | Klobbskogsvägen 9 02630 Espoo | Esbo

+358 9 8620 8200 | info@ungateatern.fi