la 16.02.2019 17.15 - 18.52

KannuKino: Stan & Ollie

KannuKino, Kannusali - Kannusillankatu 4

UK, Kanada, USA 2018 
Ohjaus: Jon S. Baird 
Pääosissa: Steve Coogan, John C. Reilly, Shirley Henderson, Nina Arianda 
Kesto: 1 h 37 min 

Suomenkieliset tekstit, svensk text 

Maailmankuulu komediakaksikko Stan Laurel ja Oliver Hardy, tutummin Ohukainen ja Paksukainen (Steve Coogan, John C. Reilly) kiertää 50-luvun sodanjälkeisessä Britanniassa viihdyttämässä yleisöä vielä viimeisen kerran. Kultainen aikakausi näyttää kuitenkin jääneen taakse ja teatterisalit ammottavat aluksi tyhjyyttään. 

Pari on kuitenkin aina nauttinut sekä esiintymisestä että toistensa seurasta ja lopulta parivaljakko löytää jälleen paikkansa yleisön sydämissä. Menestyksekkään kiertueen aikana paria vaivaavat kuitenkin myös menneisyyden haamut, jotka yhdessä Paksukaisen heikentyneen terveydentilan kanssa alkavat uhata heidän kumppanuuttaan. Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa kaksikon on lopulta aika selvittää, kuinka paljon he oikein merkitsevätkään toisilleen.

Suosittelemme että yleisö saapuu KannuKinossa erityisesti lastennäytöksiin ainakin 20 minuuttia ennen näytöksen alkua ruuhkien välttämiseksi. 


 
 

Tapahtumapaikka
Kannusali, KannuKino
Hinta
8 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi 28.1. lähtien, 8 € ovelta.